maanantai 31. lokakuuta 2016

7vkoa takana, vajaa kaksi edessä!

Eipä mitään ihmettä raportoitavaa. Rae voi hyvin ja jaksaa lenkkeilläkin vielä kivasti. Maha kasvaa mukavasti. Tällä viikolla voisi alkaa tuntemaan pentujen liikkeitä, täytyykin testailla joko ne siellä mönkii.

Olisi pitänyt ottaa viikon loppuna Rakeesta kuvia muistoksi mahan kanssa, mutta harmillisen kiireinen viikonloppu ja huono sää ei kyllä houkutellut kameran kanssa pihalle. Sisällä Rae makoilee nurkissa, tai keskellä lattiaa jalat kohti taivasta. Niistä kuvista ei paljoa informaatiota saa. Vielä tämä viikko vedetään perustahdissa, mutta ensi viikolla heti laitetaan pentuhuone kuntoon, ja jaetaan koiria maailmalle jotta talo vähän hiljenee. Hippa menee ystävälleni Anulle. Vegan hoitoon antamista arvon vielä, mummo on niin rakas ja mutkaton, etten tiedä helpottaako sen puuttuminen yhtään arkea.
Niitti ja Savu jää kotiin.

Viikonloppunakin treffailtiin pennun kysyjiä, mummo laittoi taas parastaan, ja Savu yltyi kanssa leikkiin. Moni ihmetteleekin että ihanko oikeasti Vega on jo 11.5v kun niin reippaasti ja innokkaasti touhuilee ja esittelee temppuja vieraille. Mummo on <3

Quicket koirilla oli hieno viikonloppu kun Iines käväisi Lahden KV näyttelyssä ollen upeasti paras narttu saaden toki SERTn ja CACIBn myös. Savu kisasi agilityssä itsensä kolmosluokaan voittonollalla. Hienoja siskontyttöjä Rakeella :)

Pentuja on kysytty tosi kivasti. Vielä kokeneemmille aktiivisesti ja kisamielessä harrastaville kodeille voisi pentuja ehkä löytyä, riippuen toki siitä mitä syntyy :)

maanantai 24. lokakuuta 2016

Rallille nolla, ja 6vkoa mittarissa!

Pentueen isä Ralli kisasi viikonloppuna agilityä Vantaalla. Yhdellä radalla hieno onnistuminen, josta palkinnoksi nollavoitto ykkösluokassa :) Hienoa Maija ja Ralli! Tämä oli kaksikon toinen nolla ykkösista.

Tässä on video Rallin kisastartista tältä kesältä.




Rae voi hyvin, 6 tiineys viikkoa takana, ja vielä vajaa 3 edessä. Viikonloppuna syötiin matokuuri, ja lisäsin ruokaa 6dl päivässä, eli saa 3x2dl Acanan small & medium puppy ruokaa. Maha kasvaa mukavasti ja muutenkin kaikki näyttää olevan hyvin. Vielä pari viikkoa rentoa odottelua edessä, ennenkuin voi alkaa jännittämään ihan koko rahalla. Pennun kyselijoitä on tapailtu muutamia, ja koirat ovat kyllä hurmanneet jokaisen kävijän, ja nauttivat kun saavat huomiota yltäkylläisesti.

maanantai 17. lokakuuta 2016

5vkoa täynnä

Kaikki hyvin ja rennosti, kuten kuvasta voi päätellä. Rae voi yllättävän pahoin vkolla 3-4.5, se on ensimmäinen meidän nartuista josta selvästi huomasi että joku  oli erilailla. Savuakin tosin närästi, mutta ei näin pahasti kuin Raetta, enkä osannut sen kohdalla sitä jotenkin tulkita oireeksi. Rae ei siis heittäytynyt syömättömäksi, vaan ennemminkin söi ihan kaiken mahdollisen ja mahdottoman helpottaakseen huonoa oloa. (kukkamultaa, villakoiria lattioilta, hiuspampuloita jne.) Pahin huonovointisuus saatiin talttumaan kun lisättiin kolmas ruokinta kerta päivään, ja muutenkin huolehdittiin ettei ruokintaväli kasva. Meillä kun koirat syö hyvin epäsäännöllisesti, usein tosi myöhään illalla, ja toisina päivinä tosi aikaisin aamulla.

Muuten menee siis oikein kivasti. Rae on ollut meillä nyt 1.5kk eikä käynyt yksissäkään treeneissä. Lenkeillä se toki käy sen mitä muutkin mutta kestää siis treenaamattomuutta jne. oikein hyvin. Se on myös ulkona rauhottunut selvästi, vaikka toki kaahailee edelleen mutta ei enää ole ensimmäisenä kiihdyttelemässä täyteen vauhtiin.

Maha kasvaa hyvin, jopa niin hyvin että piti kalenterista tarkistaa etten ole viikkoa hukannut johonkin. Ellen olisi ultrassa käynyt pelkäisin jo että tekee ison pentueen. Se on mysö selvästi äitinsä tyttö, sillä tissit alkaa nyt jo olemaan isot ja turvoksissa. Vegalla oli aikanaan Lumoa ja Miroa odottaessa tissit isommat kuin maha :D

Loma-anomus on laitettu vetämään synnytyksen jälkeiselle viikolle. Synnytys toivottavasti osuu pe-la päiville. Seuraavan viikon olen kotona kokonaan, ja sen jälkeen ollaan Jannen kanssa etänä sen mikä mahdollista, ja lisäksi isäni on sitten meillä pentuvahtina myös. Joulun ajalle on myös lomaa kaavailtu pidemmällä kaavalla, niin on sitten aikaa pentujenkin kanssa touhuta.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Meille tulee pentuja!

Sunnuntaina Maria sanoi että Rae on paksu, katsoin sitä silloin itse ekaa kertaa tarkemmin, ja olihan ne vähän paksun oloinen. Viikolla Rae söi yhtenä päivänä kukkaruukusta mullat ja oksensi ne toki myös. Pari seuraavaa päivää sillä oli selvästi huono olo, söi maanisena heinää jne. Savuhan teki tuota samaa ihan samoilla viikoilla ja pikku hiljaa aloin uskomaan että pentuja voisi tullakin...

Tänään käytiin ultrassa ja heti niitä löytyi. Toisella puolella kolme kauniissa rivissä ja toisellakin puolella 2 'varmaa'. 5-6 pentua oli eläinlääkärin arvio mutta muistutti ettei ole ikinä ihan varmaa. Ja juu, vieläkin ne pennut voi sieltä vaan katoilla... sekin on koettu.

Voi miten iloisia me ollaan tästä <3


tiistai 4. lokakuuta 2016

Ultra varattu!

Varasin ultran ensi perjantaille jo, silloin kasassa 26vrk ovulaatiosta.
Hyvin puolueellinen, vaaleanpunaiset lasit omistava henkilö totesi Rakeen olevan paksu. No verrattuna kaljuun luipero Savuun, tai kaljuun äitiinsä, onhan se paksumman oloinen.

Voi, voi kun! Ihmeellinen pentukuume nostaa päätään myös meillä. Kyllähän mä bortsun tarttisin tähän väliin... Jannelta kysyin että saanko pennun, ni se antoi mulle 7kk malinoispennun, jonka nimi on Niitti. Juuri pari vkoa sitten tein sille luovarin mun puolikkaasta siihen pentuun (varmaan joku ihana iltapäivä kun se oli pas*onut sisään pari kolme kertaa, koska 3h ulkoiluväli on vaan liian lyhyt...)

Että se siitä pentukeskustelusta... Mut ehkä! Tarviihan mun saada Vegan tyttären tytär, tarviihan!

perjantai 30. syyskuuta 2016

kohta 3vkoa täynnä

Ehdin vasta tänään punnita Rakeen, ja mitata masun. Punnitsemista en viitsinyt ees aiemmin tehdä, kun Rae kuitenkin on nyt ollut meillä, syö eri ruokaa ja liikkuu varmasti enemmän kun kotona ollessaan, niin ajattelin ettei kuitenkaan voi apinon laskusta/noususta sanoa mitään varmaa.

Rae on voinut hyvin :) 5 koiran elo on ollut yllättävän leppoista, helpompaa kun etukäteen kuvittelin ;) Jos olis tosi optimistinen niin ehkä Rakeella on hieman kiireempi syömään ja ehkä se hakeutuu yksinään nukkumaan enemmän ja on aika rauhallinen. Juoksun loputtua se leikki Niitin kanssa ehkä viikon, mutta sen jälkeen ei ole kyllä leikkinyt. Viimeksi meillä ollessaan, se leikki tosi paljon Nipen kanssa.

Mutta mitään varmaa merkkiä ei tosiaankaan ole vielä nähtävissä :) Ultra 10.10??

Paino tänään 18.2kg hieman on ylimääräistä kyljissä :)
Masu 54/57

torstai 15. syyskuuta 2016

Astutus

Maanantaina töiden jälkeen (kiitos Hansku Rakeen kyyditsemisestä) ajettiin treffaamaan Rallia. Heti alusta asti molemmat olivat hurjan kiinnostuneita, ja nopsaan Ralli jo yrittikin selkään. Rae vielä vähän pyörähteli alta pois, ja jos yhtään yritti pitää Raetta pannasta paikallaan, ei Ralli halunnut yrittää. Pari läheltä piti tilannetta, kun Ralli selvästi osui pelipaikoille, mutta Rae kiljahtaen alta pois.

Pidettiin sitten vähän taukoa, ja toiselle yritykselle ajettiin metsään lenkille. Saatiin monta tosi hyvää yritystä jo, mutta ei sitä kunnollista osumaa.

Kotiin ajaessa soittelin progen otto mahdollisuuksia, koska pe proge oli vielä niin alhainen mietin jos ei olekaan vielä lähtenyt nousuun, ja ollaan vaan ajoissa.
Ainoa mahdollisuus oli ottaa proge omalla lekurilla ja lähettää MOVETiin jolloin tuloksen saisi keskiviikkona.

Tiistaina treffattiin taas Ralli. Meno oli vielä parempaa, ja Ralli hyppäsikin heti pihaan saavuttuamme jo ekaan yritykseen, mutta hämmentyi itsekin kovasti ilmeisesti osuessaan oikeaan että tuli alas ja ihmetteli haaruksiaan :P Rae antoi nätisti astua, mutta pieninkin vinkaisu siltä, sai Rallin hämilleen. Nyt Rallia ei kuitenkaan haitannut edes Rakeen kiinni pitäminen, mutta ei sitä parempaan asentoonkaan voinut auttaa, sen verran sitä epäilytti koko touhu.

Soitin jo tiistai päivänä Tammiston Evidensiaan, ja pohdin vaihtoehtoja eläinlääkärin kanssa. Sovittiin että keskiviikko aamuna katsotaan maaanantain proge ja jos se on kohdillaan, niin siemennys on mahdollista keskiviikkona vielä joka tapauksessa.

Tein tiistai-illan ja keskiviikko aamun reippaasti ajatustyötä, käytiin läpi taas kerran kaikki mahdolliset vaihtoehdot uroksen vaihtamisesta asti, mutta tulin siihen tulokseen että mielummin siemennän kun vaihdan uroksen johonkin, joka ei ole se ykkösvaihtoehto. Ralli vakuutti joka kerta sen nähdessään minut vielä lisää siitä, miten huikea tyyppi onkaan, ja tuntui todella vaikealta tyytyä johonkin toiseen.

Keskiviikkona hätäisenä soitin aamusta jo Evidensian ja MOVETin ja sainkin proge tuloksen, joka oli jo 14.2. Eli luomut oli joka tapauksessa luomuiltu. Evidensian siementävän lekurin kanssa palaveerattuamme, uskoin että siemennys on vielä aivan varteenotettava vaihtoehto ajeltiin Rakeen ja Rallin kanssa Tammistoon. Siemennys tehtiin suoraan kohtuun (kohdun kaula oli jo tiukasti kiinni, ja kun hommiin ruvetaan on se parempi tehdä ne kunnolla). Tavaran keruu Rallista sujui helposti, näyte oli erinomainen ja eläinlääkäri tutki vielä Rakeenkin ettei rakenteellista syytä astumisen epäonnistumiselle ollut. Tähystimellä siemenet helposti sisään ja odottamaan peukut pystyssä että tärppäisi.

Pessimisti ei pety! Vaikea on uskoa että tämä pentuprojekti onnistuisi. Eläinlääkäri lateli kyllä faktat pöytään, vielä torstaina siemennys olisi voitu tehdä (4päivää ovulaatiosta), kolme päivää on oikein hyvä aika. Pakasteet tehdään 3-3.5vrk ovulaatiosta, ja tuoreella tavaralla todennäköisyys onnistua on toki vielä parempi. Ei vaan silti jaksa olla kovin toiveikas.

Rakeen seuraava juoksu (varsinkin jos juoksu väli lyhenee tähän, minkä nyt piti 7.5kk) osuu meille todella huonoon aikaan. Rae täyttää vappuna 4v jolloin sijoitussopimus päättyy. Rae on kasvatuksellisesti ja omana itsenään mulle kovin tärkeä, Vegan lapsi jonka olen itse kasvattanut <3 Se on hyvin pitkälti sitä mitä toivon omien bortsujeni olevan, toki silläkin on omat huonot puolensa. En kauhean innoissani ollut siementämisestä, mutta nyt plussia oli niin paljon, ja luovuttaminen tässä vaiheessa tuntui todella vaikealta. Olen pyrkinyt kasvattaessani käyttämään uroksia joilla ei joko ole vielä jälkeläisiä tai jälkeläismäärä on hyvin vähäinen. Tässä on kuitenkin aina se riksi, että ensikertalaiset eivät hommia osaa hoitaa, ja sen riskin tiedostin jo ennen uroksen valintaa. En kuitenkaan halunnut lähteä varmistelemaankaan varauroksella. Tähän asti olen ollut onnekas käyttäessäni ensikertailaisia, Lumon kummallakaan sulholla ei ole pentuja aiemmin, Savun sulholla on yksi pentue. Vegan yrityksiä nyt ei enää lasketakaan :D

Jos ollaan niin onnekkaita että tästä pentuja saataisiin, niin 63vrk ovulaatiosta tulee täyteen isänpäivänä 12.11. ja mahdolliset pennut olisivat valmiina uusiin koteihin vuoden vaihteessa.
Rae menee ultraan vkolla 41, jolloin saamme tietää onko tässä vielä toiveita.

Pentutiedustelut erittäin tervetulleita. Näistä saa varmasti sopivia kavereita tokoon, agiin ja PK-lajeihin esimerkiksi. Ensisijaisesti jo kokemusta omaaviin aktiivisesti harrastaviin koteihin, ja mieluiten eteläiseen Suomeen. Tästä toki poiketaan, mikäli koti muuten olisi sopiva. Meillä on aktiivinen ja mukava oma Q-porukka, ja toivon että minulta pentua kysyvät haluavat olla yhteydessä sekä minuun, että muihin Q-koirien omistajiin, osallistua tapaamisiin ja kertoa kuulumisia. Muutama pentu onkin alustavasti menossa Q-perheisiin tai muuten tutuille harrastajille, ja jos joku päättää kotiin jäädä, ei sekään varmaan katastrofi olisi... Vai mitä Janne ;)

Tiedustelut ensisijaisesti sähköpostilla: kaisa(at)quicket.info