Ihanuudet ovat saavuttaneet 4 vkon iän. Ja nyt se kaahotus sitten alkaa. Pikku hiljaa alkaa volyymi nousta kun tahdotaan pentulasta pois, ja maailma kiinnostaa koko ajan huimasti enemmän. Hyvin huomaa miten tyypit kehittyvät hurjasti joka päivä.
Ensimmäiset kunnon repimisleikit on nähty, puruvoimaa on jo sen verran että varpaita saa suojella ja nujakointi alkaa olemaan jo rajun kuuloista ja näköistä. Pikku hiljaa alkaa luonne-erot vahvistua, vaikka edelleen toki tosi päiväkohtaista millaisen kuvan pennut itsestään antavat. Ihania ovat kaikki <3
Kuvia ei enää noista saa, sen verran on vauhtia ja vastaavasti sisällä pimeää. Jospa ensi viikolla olisi sopivaa keliä käydä pari minuuttia joku päivä jo pihalla, jos vaikka aurinkokin paistaisi että saisi jonkun ulkokuvan.
Pennut toki madotettiin viikko sitten ja samalla aloitettiin nappuloiden syönti. Nyt ne syö pari kertaa päivässä, mutta lisätään sitä varmaan jo huomenissa kolmeen kertaan. Ahneita tuntuu olevan kaikki, omat kupit syödään vauhdilla tyhjäksi. Rae jaksaa hoitaa pentuja huolellisesti <3
Niitti tykkäisi pennuista kovasti, ja on pari kertaa saanutkin niitä moikkailla. Savu kanssa haluaisi kovasti leikkiä, mutta vielä vähän arveluttaa pennut. Mummo sen sijaan ihan rehellisesti inhoaa niitä, ja pääseekin turvaan aika kun lauma hyökkää.
Tässä viikonloppuna otettuja kuvia sankareista, harmi että valo on ihan onneton, ja pennut liian vikkeliä.
 |
Uno vaanii |
 |
Uno ja pentujen lempipallo, jonka mali muokkasi paremmaksi ;) |
 |
Vau |
 |
Vau jässikkä
|
 |
Vaulta löytyy jo aikalailla vetovoimaa
|
 |
X |
 |
Yes |
 |
Yes |
 |
Uninen Zipp |
 |
Zipp söpöilee
|
 |
Åho palloleikissä |
 |
Söpöliini Åho |
 |
Tytöt painii, Yes alla ja Åho yllättäin päällepäsmärinä |
 |
Ainakin pennut tottuvat lapsiin <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti