sunnuntai 27. marraskuuta 2016

2vkoa täynnä!

Eilen pennut saavuttivat kahden viikon iän. Kaikilla on silmät auki ja ne alkaa jo reagoimaan ympäristöön. Ällösöpöjä ensimmäisiä leikkimisiä, korvan rapsuttamisia ja kävelyretkiä :) Kasvattaja on ihan myyty kun pupsi kävelee vaappuen ihmettelemään mikäs tässä on, ja maistelee sitten sormia ja jää rapsutettavaksi. Oon ollut koko ajan tiukkana ettei meille pentua jää, mutta heti kun pennut rupeaa olemaan interaktiivisia, oon jo pyörtämässä päätöstäni... jos yksi edes :D

Koitettiin ottaa kuvia pennuista eilen, mutta aika turhauttavaa tällä valomäärällä. Illalla sitten otin vielä jotain salamalla räpsyteltyjä, jotta jää edes jotain muistoksi 2vkon iästä.

Kaikki pennut painoivat eilen yli kilon, pienin Yes juuri 1kg ja ison Vau 1.18kg, eli varsin tasaista sakkia. Yes ja Åho menee niin sekaisin että jos nään kuvan toisesta, en tiedä kumpi se on. Sitten jo on kuvat molemmista, tai semmoinen kuva missä näkyy kaulus vasemmalla niin erotan ne. Tämän vuoksi ei YÅhostä olekaan sitten tuommoista 'ottamalla otettua kuvaa' Yes taas kuvattiin kahdesti.

Uno

Vau

X

Yes

Zipp

Pennut kävivät 'ulkona syömässä' eli pentulaatikon siivouksen ajaksi nostin ne isolle pyyhkeelle pentuhuoneen lattialle. 

Ruskeat pojat, Vau edempänä.

Uno kävelee jo vakuuttavasti

Söpö Uno

Vau

X, linssilude. Tästä on aina joku söpöäkin söpömpi näppäsy joukossa.

Zipp erottuu tytöistä helpoiten

Åholla on enemmän valkoista nenässä, pienempi piirto otsalle.




keskiviikko 23. marraskuuta 2016

11 päivää, pikapäivitys

Pennut ovat jo 11 päivää <3
Ensimmäinen  (Vau) rikkoi kilon rajapyykin ja kaikki ovat reilusti tuplanneet syntymäpainon.

Tänään huomasin että Zippin ja Åhon silmät on jo sirrillään. Kohta ne alkaa muistuttaa jos koiran pentuja, ihme pötköjen sijaan.

Rae voi hyvin, malttaa jo olla pois pentulasta paljon ja leikkii Niitin kanssa.

Varasin pennuille jo eläinlääkärin joka tarkastaa ja silmäpeilaa pennut. Aika on 23.12. Ja paikkana Apex Helsinki.

Kyselin myös jo pentutestiä mutta odottelen vielä vastausta siitä. Se menee väkisin joulun välipäiville.


Uno, Vau ja Zipp jonka silmä jo sirrittää :)


lauantai 19. marraskuuta 2016

Murut jo yhden viikon vanhoja


Pennut tulivat tänään hurjaan yhden viikon ikään. Enää 6 jäljellä :P Hyvin menee, ei valittamista. Rae löysää pipoaan vaikka edelleen kyllä vahtii laatikossa tarkkana pentuja, mutta nyt niitä saa aika huoletta jo vähän pitää kädessä ja ottaa kuvia. 

Hieman jopa pessimistiä vähän pelottaa miten hyvin alku on mennyt, ja miten tasaisia tyypit ovat olleet. Ei yhtään pientä tai heikkoa, onko jossain vaiheessa tultava kuitenkin jotain takapakkia...? Eilenkin murehdin sitten kun Uno ei ollut vuorokauteen nostanut painoa kun 25g muiden vetäessä 45-70g tahtia. Hieman kun mietin niin katsoin sitten sentään edellisen vuorokauden saldoa, joka oli yli 80g, ja aamulla tyyppi oli yön aikana tankannut pelkästään 30g. Se ehkä syö vaan sitten tarpeeseen :D Aika maltillisesti pennut ovat painoa nostaneet (mitä toivoinkin) vrt meidän aiemmat pennut,jotka ovat usein saaneet vähän mahapuruja jopa liiasta syömisestä. Pennut ovat kuitenkin tosi tyytyväisiä ja nukkuvat hyvin, eli varmasti saavat tarpeeksi sapuskaa. Kaikki pennut painaa yli 600g, ja isoimmat lähes 700g eli tasaista sakkia senkin suhteen.

Rakeen ruuan lisäsin 10dl, ja lisätään sitä sitten piakkoin vielä lisää. Lisäksi se saa piimää ja kermaviiliä.

Tein eilen pennuille Bio sensor ohjelmaa, olen sitä tehnyt kaikille pennuille, osalle vähän laiskemmin, Näille en viitsinyt aloittaa aiemmin, koska nytkin Rae oli tosi tarkkana ja huolestunut jos pennut yhtään huusivat. Hanskulle laittelinkin viestiä illalla, että 'näyttää että meillä on äitin tyttöjä, ja isän poikia.' Pojat juuri ja juuri heräsivät, tytöt sen sijaan kyllä protestoivat railakkaasti, Tosin tytöt olivat ehkä myös hieman enemmän hereillä kun aloitin.

Rae voi myös erinomaisesti, se on ollut jo mukana lenkeillä, vuotoa ei ole oikein ollenkaan (kaikki pennut syntyivät kalvoissa, eli istukatkin tulivat ulos heti).

Otin pikaisesti pennuista ekan viikon kunniaksi kuvat, jospa sitä joskus ehtisi vaikka paneutua vähän tuohon kameran käyttöön,eipä se järkkäri ole kun 5v ollut kohta käytössä, Ihania ovat kaikki, söpöjä <3




Uno


Vau

X

Yes

Zipp

Åho

Otin eilenkin jotain kuvia, ja onnistuneimmat tulee tässä :)

Uno, nyt ainakin pienin pojista, mutta ei niin ahnekaan ehkä kuin muut. 

Yes, murunen. Etukäteen olin nimennyt suurimmanosan pennuista jo aakkosten mukaan, tämän nimi päätettiin vasta synnytyksessä, osuvasti se oli eka tyttökin.

Zipp, tättärää, useimmiten kun pentulasta kuuluu marmatusta on asialla Zipp. Eilen tättäraa karkasi 3 kertaa kun vaihdoin alusia laatikkoon. Jos on iso tahto, ei haittaa vaikkei jalatkaan kanna.

Åho, tytöistä se jonka syntyessa sanoin että tää on varmaan poika kun oli niin järeänoloinne. Tytöistä ehkä rauhallisin ainakin nyt, Jotenkin järkevä.

X vaan on tämmönen. Nukun missä huvittaa, maailma ei kaadu mistään <3



torstai 17. marraskuuta 2016

Ipanat 5vrk

Kaikki on mennyt oikein hyvin, mikä on etenkin tässä tapauksessa tosi kiva.Sairastuin itse ärhäkkään vatsatautiin sunnuntaina päivällä, ja vasta eilen olo oli jotensakin normaali. Rae on hoitanut pennut aivan itse alusta asti. Sille heräsi jo synnytyksen ainaan voimakas tarve pitää pennut turvassa, ja sen ehdoilla on mentykin aika pitkälle. Janne kävi pentulassa eilen ekaa kertaa, tytöt ovat käyneet katsomassa pentuja vain kun Rae on ulkoillut. Siitä näkee ettei se yhtään nauti siitä että pentuja ihastellaan, vaan ennenmmin piilottaisi ne vaikka alleen. Pentuja saa kyllä käsitellä jne eikä se tosiaan ole agressiivinen, mutta osoittaa selvästi että nämä on hänen. Pennuille se on ollut super-äiti. Se poistui ekan kerran pentulaatikosta vapaehtoisesti kun pennut olivat 3vrk. Kävi se toki ulkona, kun pyysi ja jos oli tosi iso hätä, mutta muuten se nukkui pitkin pituuttaan, seläällään jne laatikossa ja nautti. Tänään olen nähnyt sen nukkumassa jopa laatikon ulkopuolella, ja kun pyysin sen ekaa kertaa laatikosta pois ottaakseni muutaman kuvan pennuista, makasi se rentona mun jalan päällä. Ehkä se alkaa luottamaan että pienet pärjää ja kukaan ei niitä varasta.  Meidän malipennusta Niitistä se ei ole ihan varma kyllä, ja Niitti saakin tuimia katseita ja murinoita, jos erehtyy menemään pentulaan päinkin (ei se toki sinne siis pääsekään, vain huoneen ovelle).

Pupsit kasvaa ja muuttuu joka päivä. Ne on jo pulleita möllyköitä ja nostavat mukavasti painoa, Aika varovaisesti olen Raetta nyt alkuun syöttänyt, silti maitoa tuntuu riittävän yltäkyllin. rae syö nyt 8dl ja viikon loppuna nostan määrää. Lisäksi se saa piimää ja kermaviiliä. Ekoina päivinä sai lihalientä 3krt /päivässä.

Pennuista ei montaa kuvaa ole otetttu, mutta tosiaan tänään räpsin jokusen pentulaatikossa. Katsotaan jos lauantaina saataisiin otettua jo vähän paremmin yksittäiskuvat tyypeistä. Pojat erottaa hyvin, mutta tytöistä menee kyllä Åho ja Yes sekaisin koko ajan. Åholla on puolikas kaulus, kun Yesllä on koko kaulus, mutta päät on tosi samannäköiset.

Uno 5vrk

Vau 5vrk

X 5vrk haukottelee

Yes 5vrk

Zipp 5vrk

Zipp ja Uno 5vkr

Åho 5vrk

X ja Åho 5vrk

Pennuille on kyllä kovasti kysyjiä. Ensimmäiseksi koiraksi tästä tuskin enää uusille kysyjille liikenee, mutta joku saattaisi olla vaikka vielä kokeneempaa koirakotia vailla etenkin toko tai PK-harrastajalle.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Pentue 1vrk, 3+3 :)

Uno, 388g, ainoa musta uros, eniten valkoista

Vau, 369g, tummempi ruskeista pojista, enemmän kaulusta


X' Äksä', 387g, vaalempi ruskea, oikealla enemmän kaulusta

Yes, 330g, eka tyttö, koko kaulus 

Zipp, 329g, tytöistä eniten valkoista päässä, kaulus katkeaa oikealla

Åho, 400g, tyttö, isoin kaikista, kapein piirto tytöistä


Yes ja Åho

lauantai 12. marraskuuta 2016

3+1 koossa

Vielä ehkä tulee vaikka pitkää taukoa pitääkin... Kaksi pojista on ruskeita.

Ja ootetaan...

Lämmöt alhaalla edelleen, nyt jo 28h. Ehkä se tästä kuitenkin starttasi vielä marraskuun aikana :-P

62vrk ootetaan edelleen

Rae rauhottui illalla kun Anu tuli ja tytöt lähti. Nyt läähättelee kovin ja Anun kanssa koitetaan nukkua hieman. Meneeköhän vielä pitkään..?


perjantai 11. marraskuuta 2016

61vrk ilta

Rae vetäytyi pentuhuoneeseen tunti sitten. Hetken se oli pentulaatikossa mutta nyt ilmeisesti sohva olisi parempi paikka. Neljän aikaan jäi osa ruuasta kuppiin. Kovasti läähätyttää jo, mutta on vielä ihan skarppi.



Nyt on tunne ettei aamuun asti tarvitse odottaa ekaa pentua. Mutta mistä näistä tietä...

Anu tulee yöksi synnytyskaveriksi ja Maria jatkaa sitten aamulla. Tytöt lähtee mummulaan yökylään ja ovat siellä koko huomisen kun Jannekin on pois.

61vrk lämmöt alas

Aamulla lämmöt 37.2 ja nyt pari tuntia myöhemmin 36.7 eli lähtölaskenta on alkanut. Ruuan Rae söi vielä, hitaasti mutta kuitenkin. Ulkona on pitänyt päästä käymään jo kahdesti tyhjentelemässä. Tästä se jännittäminen taas todenteolla alkaa :)

Huomenna aamusella voisi sitten alkaa kuulumaan pentusia maailmaan, yön  voisin vielä nukkua ja ladata akkuja ;)

Hui, Hui!

torstai 10. marraskuuta 2016

60 vrk kaikki ennallaan

Vielä kaikki ihan ennallaan. Lämmöt aika tasaisesti 37.7-37.8 välillä ja Rae on hyvä vointinen ja pirteä. Tänään vielä olen itse työpaikalla, huomenna sitten kotoa käsin töitä ja sitten alkaa loma.
Hippa lähti eilen Anulle loppu vuodeksi, se aloitti vielä juoksunkin tähän hässäkkään ja Savu varmasti heti perässä.

Hurjasti meinaa alkaa jännittämään jo tuleva, onneksi on ollut vielä hieman kiireistä tässä viimeiset päivät ettei ole ehtinty turhaan kauheasti miettiä. Rakeen vatsa on melkoisen pinkeä pallo, ja kasvanut viimeisen viikon aikana hurjasti. Lenkillä se oli vielä tiistaina mukana ja hyvin jaksoi, mutta eilen jäi kotiin vaikka olisi kovasti mukaan tahtonut. Janne vaan meni remmilenkille, niin ajattelin ettei ole enää kivaa kun joutuu kävelemään tasaista tahtia koko ajan, eikä voi omaa tahtia kulkea.

Pesin Rakeen myös tiistaina. en kokonaan mutta mahan alusen, huosut ja hännän. Kiva kun tuli lunta niin ei ole koko ajan kurainen ja kanna pentulaatikkoon hiekkaa. Toivotaan vaan että lumet pysyvätkin maassa.

Tänään voisi lämmöt vaikka tippua, niin päästäisiin huomenna iltpaäivällä/illalla synnyttämään, sopisi aikatauluun :D

maanantai 7. marraskuuta 2016

56, viimeinen viikko!

Viimeinen viikko pyörähti käyntiin. Viikonloppuna juhlittiin nuoremman lapsemme synttärit ja nähtiin vielä viimeiset pennun kysyjät. Nyt on koti rauhoitettu sitten syntymää odottelemaan.

Eilen kasattiin pentulaattikko, hain vintistä pyyhkeitä ja pesukone rullasi useamman koneellisen alustoja. Pentuhuone järjestettiin uuteen uskoon ja muut koirat joutuivat evakkoon sieltä, kun Rae saa pitää tästä eteenpäin huoneen itsellään. Hippa lähtee vielä viikolla hoitoon, se provosoi jonkin verran Niittiä ja Raetta vahtimaan, ja haluan että pennuilla ja Rakeella on niin rauhallista kun vaan pystyn järjestämään.

Siellä se pötköttelee pentuhuoneessa <3
Rae voi hyvin ja maha kasvaa. Tosi jännä nähdä montako pentua tulee ja millaisia. Ja miten kaiki sujuu... En usko tosiaan että pentue on kovin iso, ehkä juuri se ultrassa nähty 5 pentua, ihan maksimissaan 6. Eniten jännittää pentujen koko, toivottavasti ne olisivat sopivan kokoisia, ei liian isoja eikä tosiaan mitään liian pieniäkään.

Tehdään tämä viikko Jannen kanssa kotona vuorotellen töitä, ja niinä päivinä kun ei voida kumpikaan olla kotona,minun isä on sitten Rakeen seurana. Toki jos jotain synnytykseen viitttaavaa alkaa tapahtumaan, niin olen ihan hälytysvalmiudessa menossa kotiin. Synnytysapua on myös kivasti saatavilla, ja jos ei muita niin mun isä on sitten taas hälyytettävissä kuskaamaan esimerkiksi eläinlääkäriin. Isä vei meidät Mäntsäläänkin silloinkuin Rae syntyi.

 Aloin mittaaman eilen illalla lämpöjä, ehkä vähän ajoissa, mutta parempi kai sekin kun liian myöhään. 37.6 näytti mittari ja aamulla samaa. En usko että pennut syntyvät ennen perjantaita missään tapauksessa. Vähän hämäävää kun Rae on siemennetty vasta keskiviikkona, että periaatteessa sunnuntai on sitten kuitenkin 63vrk. Mutta kun ne päivät tosiaan lasketaan ovulaatiosta, niin silloin tuo sunnuntai on eläinlääkärin mukaan se oikea päivä.

Ihan kommottavan hurhjan jännittävää. Ehkä parasta tässä kun pentuja on niin harvoin, on se että jokaista projektia jännittää ihan hulluna, ja jokainen synnytys tuntuu isolta asialta <3

perjantai 4. marraskuuta 2016

Rouva Pulla 54vrk

Nappasin pihalla pari kuvaa muistoksi Rakeen pallomahasta. Eipä se oikeuksiinsä näissä pääse, mutta jotain edes.

Sunnuntaina taas tulee viikkoja täytee. Puntarissa käytiin yksi päivä ja painon nousua n.5kg, masumitatkin kasvaneet mukavasti. Etsin ne jossain vaiheessa.

Ruokaa Rae saa nyt noin 7dl päivässä.